Verkoston toiminta perustuu aktiiviseen yhteistyöhön ja vuoropuheluun verkoston toimijoiden kesken ja keskeisten sidosryhmien kanssa.
Verkoston sidosryhmiin sisältyvät niin opetus- ja kulttuuriministeriö kuin sosiaali- ja terveysministeriö, mutta myös alan ammattijärjestö Talentia, sosiaalialan osaamiskeskukset, sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto ja yliopistojen muut tieteenalaverkostot sekä kansainväliset sosiaalityön koulujen järjestöt.
Sosnetin koordinoidun kansainvälisen toiminnan painopiste on yhteistyössä pohjoismaisten, baltialaisten ja kiinalaisten yliopistojen kanssa. Yhteistyön painopiste on koulutuksen tukeminen Baltiassa ja Kiinassa ja sen osalta erityisesti tohtorikoulutus.Suomen edustajina kansainvälisissä järjestöissä toimivat
Oletko suorittanut sosiaalityön koulutuksen ulkomailla?
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto voi myöntää hakemuksesta oikeuden harjoittaa sosiaalityöntekijän ammattia Suomessa niille, jotka ovat tuottaneet sosiaalityöntekijän ammatillisen pätevyyden suoritusmaassa.
Lisätietoa tunnustamisen ehtona olevan sosiaalityön kelpoisuuskokeen suorittamisesta.