Kannanotto: Sote-uudistuksessa tulee turvata sosiaalihuollon laadukas tutkimus, koulutus ja kehittäminen

15.6.2022

Yhtenäisen kannanoton tavoitteena on vaikuttaa soteuudistuksen toimeenpanotyöhön, esimerkiksi lainsäädännön jatkovalmisteluun, puolue-/hallitusohjelmiin ja hyvinvointialueiden ja yta-alueiden TKKI- rakenteiden muodostamiseen ja asioista sopimiseen alueellisella tasolla.

Meneillään oleva laaja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus vaatii onnistuakseen sosiaalihuollon laadukasta tutkimus-, koulutus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKKI). Sosiaalihuollon asiakkailla on oikeus parhaaseen tutkittuun tietoon pohjautuvaan palveluun, ja sen vuoksi kaikilla hyvinvointialueilla on turvattava sosiaalihuollon TKKI-toiminnan järjestelmälliset ja resursoidut rakenteet, vaativat useat sosiaalihuollon korkeakoulutuksen ja tutkimuksen toimijat kannanotossaan.

Kannanoton ovat allekirjoittaneet sosiaalityön yliopistoverkosto Sosnet, sosiaalialan osaamiskeskusten verkosto ja sosiaalityön koulutusta tarjoavat yliopistot. Sosiaalityön korkeakoulutusta tarjoavat maassamme Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Lapin yliopisto, Tampereen yliopisto ja Turun yliopisto.

Lue kannanotto ja tavoitteet sosiaalihuollon TKKI-toiminnalle kokonaisuudessaan verkossa https://bit.ly/3mDkCit

Lue asian uutisoinnista yliopistojen verkkosivuilta:

 

Lue myös

14.11.2025

Sosiaalityön tutkimuksen päivät 2026 Kuopiossa 12-13.2.

Tervetuloa Sosiaalityön tutkimuksen päiville Kuopioon 12-13.2.2025. Teemana on ”Yhdessä paremmin”. Linkki tapahtumaan tässä. Abstraktihaku 15.11.-15.12.2025 Jätä abstrakti TÄSTÄ Ilmoittautuminen 15.11.2025-31.1.2026 Ilmoittaudu…

7.11.2025

Sosnetin yhteistyöopintojen tarjonta kevät 2026

Turun yliopiston opintojaksoille ilmoittautumisissa Itä-Suomen ja Lapin yliopistoista oli teknisiä ongelmia. Ongelma on nyt ratkaistu, ja Sosnet maisterivaiheen…

4.11.2025

Sosnet-verkoston väitöskirjatutkijoiden webinaari “Akateemiset pettymykset ja niistä selviäminen” 20.11.25

Ilmoittautumislinkki tässä! Tervetuloa Sosnet-verkoston väitöskirjatutkijoiden webinaariin 20.11 klo 9.15-12  Webinaarin aiheena ovat tänä vuonna akateemiset pettymykset ja niistä…