SOSNET:in julkaisu Yhteisellä tiellä

4.9.2013

Yhteisellä tiellä: Uusi julkaisu aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen (AHOT) kysymyksistä sosiaalialan korkeakoulutuksessa

Sosnetin julkaisusarjassa on ilmestynyt uusi julkaisu aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen (AHOT) kysymyksistä sosiaalialan korkeakoulutuksessa. Yhteisellä tiellä on tehty osana sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston ja Sosnetin yhteistyötä AHOT korkeakouluissa (ESR) -hanketta. Sen ovat toimittaneet Jari Helminen ja Sanna Lähteinen.

Raportissa kuvataan AHOT korkeakouluissa (ESR) -hankkeen sosiaalialan osahankkeessa vuosina 2012–2013 tehtyä työtä aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen ja tunnistamisen (AHOT) kehittämiseksi sosiaalialan ammattikorkeakoulutuksessa ja sosiaalityön yliopistokoulutuksessa. Artikkelijulkaisussa kuvataan ja analysoidaan sosiaalialan osahankkeessa toteutettujen toimenpiteiden pohjalta korkeakoulujen AHOT-käytäntöjä ja niiden kehittämistä sekä tuotetaan tietoa opiskelijoiden kokemuksista aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisesta ja tunnistamisesta sekä niitä koskevien käytäntöjen kehittämisestä. Tavoitteena on, että julkaisua voidaan hyödyntää sosiaalialan ja sosiaalityön korkeakoulutuksen kehittämisessä.

Julkaisu on saatavilla verkkoversiona Sosnetin sivuilla http://www.sosnet.fi/Suomeksi/Julkaisut

Lue myös

7.11.2025

Sosnetin yhteistyöopintojen tarjonta kevät 2026

Turun yliopiston opintojaksoille ilmoittautumisissa Itä-Suomen ja Lapin yliopistoista oli teknisiä ongelmia. Ongelma on nyt ratkaistu, ja Sosnet maisterivaiheen…

4.11.2025

Sosnet-verkoston väitöskirjatutkijoiden webinaari “Akateemiset pettymykset ja niistä selviäminen” 20.11.25

Ilmoittautumislinkki tässä! Tervetuloa Sosnet-verkoston väitöskirjatutkijoiden webinaariin 20.11 klo 9.15-12  Webinaarin aiheena ovat tänä vuonna akateemiset pettymykset ja niistä…

24.10.2025

Sosnetin yhteistyöopintojen tarjonta kevätlukukaudella 2026

Kevätlukukauden opintojaksoille ilmoittautuminen alkaa ensimmäisillä opintojaksoilla 1.11.2025. Kevään 2026 maisterivaiheen opintojaksojen tarjonnan osalta on siirrytty ristiinopiskelupalveluun. Tämä tarkoittaa…