Sosnetin lausunto ammattihenkilölain muuttamisesta

31.8.2017

Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut lakiesityksen sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta. Sosnetin johtoryhmä käsitteli lakiesitystä kokouksessaan 25.8.2017 ja piti lakiesitystä tarkoituksenmukaisena kokonaisuutena. Sosnetin arvion mukaan sosiaalihuollon ammattihenkilölaki on osoittautunut sen olemassaolonsa aikana tarpeelliseksi ja hyvin perustelluksi laiksi.

On tärkeää, että työnantajat ja asiakkaat voivat tarkistaa julkisesta rekisteristä sosiaalihuollon ammattihenkilön kelpoisuuden. Rekisteröintivaiheessa yliopistoihin Valvirasta ja hakijoilta itseltään saapuneet lukuisat kyselyt ja lausuntopyynnöt ovat osoittaneet sosiaalityön koulutuksen järjestämisen kirjavuuden menneinä vuosikymmeninä.

Sosiaalityöntekijöiden laillistamishakemukset ovat tehneet näkyväksi selkeiden koulutusvaatimusten tärkeyden. Selkeät koulutusvaatimukset ovat erityisen tärkeitä jatkossakin tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivien sosiaalityön opiskelijoiden osalta (12 §), koska opiskelijoita ei merkitä sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin. Opiskelijat ovat kuitenkin lakiin sisältyvän valvonnan piirissä.

Sosnetin lausunto on kokonaisuudessaan luettavissa täällä:
http://www.sosnet.fi/loader.aspx?id=728cfd1a-3946-405c-8740-73782586fc59

Lue myös

16.2.2026

Uusi julkaisu Sosiaalityön tiedeblogissa ”Köyhyystietoisen sosiaalityön aika?”

Sosiaalityön tiedeblogissa uusi julkaisu ”Köyhyystietoisen sosiaalityön aika?” (14.02.2026). Teksti on Toni Rajalan kirjoittama, ja hän toimii Turun yliopistossa…

28.1.2026

DocSoc360°-blogissa on julkaistu kuulumisia teemaseminaarista “Minä tutkijana monitieteisessä sosiaalipalvelujen tohtoripilotissa”

DocSoc360°-blogissa on julkaistu uusi teksti: “Minä tutkijana monitieteisessä sosiaalipalvelujen tohtoripilotissa”-teemaseminaaria. Seminaarin osallistujat pohtivat muun muassa omaa tutkijuuttaan muuttuvassa…

22.12.2025

Uusi julkaisu Sosiaalityön tiedeblogissa ”Monitoimijaisuus lapsiperheiden taloushaasteisiin vastaamassa”

Sosiaalityön tiedeblogissa uusi julkaisu ”Monitoimijaisuus lapsiperheiden taloushaasteisiin vastaamassa” (22.12.2025). Teksti on Tuula Kaitasaaren ja Katri Viitasalon kirjoittama. Kaitasaari…